maanantai 30. syyskuuta 2013

Iltalehti ja parasta ennen -päivys


Iltalehdessä olevaan uutiseen suora linkki:

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2013093017549238_ru.shtm

Näitä ruokia voi syödä parasta ennen -päivän jälkeen

Maanantai 30.9.2013 klo 14.23

Monet ruoka-aineet säilyvät syötävinä vielä pitkään parasta ennen -päivämäärän jälkeen.
Nämä tuotteet voivat olla syömäkelpoisia parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin.
Nämä tuotteet voivat olla syömäkelpoisia parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin. (COLOURBOX.COM)

FAKTAT

Näin päiväysmerkinnöistä kertoo Evira:
- Parasta ennen -merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Yleensä elintarvike on käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin.
- Viimeinen käyttöpäivä -merkintä sen sijaan on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi.
- Viimeinen käyttöpäivä" on merkittävä hyvin herkästi pilaantuviin tuotteisiin, jotka jo lyhyen säilytyksen jälkeen saattavat aiheuttaa terveysvaaran. Parasta ennen -merkintä sen sijaan liittyy pikemminkin tuotteen laadullisiin ominaisuuksiin.
- Kaupassa saa myydä tuotteita joiden parasta ennen -päivämäärä on mennyt umpeen. Sen sijaan "viimeinen käyttöpäivä" -merkinnällä varustettua elintarviketta ei saa enää myydä eikä sitä pidä syödä merkityn päiväyksen jälkeen.
- Parasta ennen" -merkintä tarkoittaa ajankohtaa, johon asti elintarvikkeen aistittava laatu varmasti pysyy hyvänä, kun tuote säilytetään oikein. Tuote on yhä käyttökelpoinen päiväyksen jälkeenkin. Käyttökelpoisuuden voi todeta katsomalla, haistamalla ja maistamalla tuotetta.

OTA KANTAA

Syötkö ruokia päivämäärän umpeutumisesta huolimatta?

93%
7%
Ääniä 4531

KESKUSTELE

BBC kertoo verkkosivuillaan bostonilaisesta kaupasta, jossa myydään vain tuotteita, joiden parasta ennen -päivämäärä on mennyt umpeen. Jutussa kerrotaan, että Yhdysvalloissa peräti 40 prosenttia ruoasta heitetään roskiin vain, koska päiväysmerkinnät hämmentävät kuluttajia. Monet ruoka-aineet säilyvät syötävinä vielä pitkään parasta ennen -päivämäärän jälkeenkin.
Bostonilaisessa liikkeessä myydään muun muassa vanhentuneita tortillasipsejä, jotka kehotetaan laittamaan uuniin, jolloin niistä tulee jälleen rapeita. Liikkeessä myydään myös vanhentunutta suklaata, jonka luvataan olevan syötäväksi kelpaavaa.
Jopa jugurtti saattaa säilyä syötävänä pitkään päiväysmerkinnän umpeuduttua.
Google-mainokset
Elloksen ALE jopa 50%*
Laaja valikoima muotia edullisesti. Ale voimassa rajoitetun ajan!
www.Ellos.fi
Käytetty auto arviointi
Kuinka paljon on autosi arvo tänän? Katso täältä mukaan.
Autonarvio.com
- Syön jugurttia jopa kuukausia sen jälkeen, kun päiväys on mennyt umpeen, tutkija Dana Gunders Natural Resources Defence Councilista kertoo.

Gunders kertoo, että ihmiset heittävät roskiin myös kananmunia paljon ennen kuin ne todella menevät huonoiksi. Gunders lupaa munien pysyvän syötävinä kolmesta viiteen viikkoon, mutta ne tulisi säilyttää alle viiden celsiusasteen lämpötilassa.

Ylen uutinen ylijäämäruoan hyödyntämisestä

Tässä suora linkki ylen uutiseen (jota minun mielestäni ollaan saatu jo odottaa) ylijäämäruoasta:

http://yle.fi/uutiset/laki_muuttuu_kauppojen_ei_ole_enaa_pakko_panna_syomakelpoista_ruokaa_roskiin/6856805


Kotimaa  | 

Laki muuttuu: kauppojen ei ole enää pakko panna syömäkelpoista ruokaa roskiin

Ylimääräruuan jakaminen ruoka-apuun on helpottumassa. Eviran uudet ohjeet mahdollistavat muun muassa sen, että kaupat ja suurkeittiöt voivat toimittaa myyntiajan päähän tulleita ruokia pakastettuina ruoka-apuun.

Ihmisiä jonottamassa ruokaa. Leipäpusseja etualalla.
Epäselvät vastuukysymykset ovat haitanneet ylijäämäruokien luovuttamista hyväntekeväisyyteen.Kuva: Yle
Käyttökelpoinen, kerran esillä ollut ruoka on kipattu suurkeittiöissä monin paikoin ruokajätteisiin. Käyttökelpoisen ruuan luovuttamista hyväntekeväisyyteen ovat hidastaneet etenkin epäselvät vastuukysymykset. Eviran viimeisin ruoka-apuohje siirtää vastuuta vastaanottajatahoille, ja uuden ohjeen mukaan hävittäminen voi tarkoittaa myös muuta kuin ruuan poisheittämistä.
Onhan se aika hirveetä aatella, että miten paljon sitä voi joskus mennä hukkaan.
- Jaana Syvävirta
- Ministeriö on antanut kantansa, että se hävittäminen voi tarkoittaa myös sitä, että ruoka lahjoitetaan ruoka-avuksi tai annetaan henkilökunnalle. Tähän on tulossa myös lainsäädännön muutos, että se hävitysvaatimus poistuu. Se säädös jää siihen muotoon, että kerran tarjolla ollutta ruokaa ei saa tarjoilla uudelleen, kertoo ylitarkastaja Pirjo Korpela elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Toukokuussa julkaistussa ohjeistuksessa on toinenkin merkittävä uudistus: sen mukaan viimeisen käyttöpäivän yhdellä päivällä ylittäneestä ruoasta saa tehdä ruoka-avussa lämmintä ruokaa.
Eviran mukaan kauppaketjut ovat luovuttaneet ruokaa hyväntekeväisyyteen heikosti. Ruoka-apuohjeen myötä kaupat voivat tarjota käyttöajan päähän tulleita elintarvikkeita pakastettuina ruoka-apuun. Muun muassa pohjoissavolainen osuuskauppa PeeÄssä selvittää mahdollisuuksia laajentaa viimeiseen käyttöajankohtaan tulleiden elintarvikkeiden luovuttamista pakastettuina ruoka-apuun. 

Iisalmessa selvitetään ylimääräruuan luovuttamista ruoka-apuun

Iisalmen kaupunki harkitsee ylimääräruuan luovuttamista hyväntekeväisyyteen. Kaupungin kouluissa jää päivittäin yli ruokaa, joka voitaisiin nykyohjeiden valossa tarjota ilmaiseksi ruoka-apuun. Pelkästään LUMA-keskus Majakalla ylijäävää ruokaa riittäisi jaettavaksi noin kymmenelle henkilölle päivittäin.
Kaupungin ruokapalvelussa asiaa on harkittu, mutta ei vielä toteutettu.
- Vähäosaisia ruokkivat hyväntekeväisyysjärjestöt kuten seurakunta tai päihdepysäkki voisivat hakea ruokaa täältä omiin astioihin. He voisivat sitten kuljettaa sen näihin pisteisiin, missä he näitä ihmisiä ruokkivat, Iisalmen kaupungin ruokapalvelupäällikkö Pirjo Heikkilä kertoo.
Iisalmen LUMA-keskus Majakassa jätteeksi päätyvän ruuan määrää on pyritty minimoimaan, mutta keittäjää kaikki hukkaan menevä ruoka kirpaisee.
 - Joskus tekee ihan pahaa, kun on joku sellainen ruoka, jota me ei voida hyödyntää edelleen, niin onhan se aika hirveetä aatella, että miten paljon sitä voi joskus mennä hukkaan. Mielelläänhän me kaikki ruoka syötettäis täällä, LUMA-keskus Majakan ravitsemusesimies Jaana Syvävirta.
Iisalmen kaupungille on tullut myös kansalaisaloitteita ylijäämäruuan jakamisesta hyväntekeväisyyteen maksua vastaan. Maksua vastaan tähderuokaa ei Iisalmessa aiota jakaa.

torstai 26. syyskuuta 2013

Iltalehti ja munien oikea säilytys

Tässä suora linkki Iltalehden uutiseen:


Tässä haluan huomauttaa Suomessa käytettävän suomalaisia munia, niissä ei ole salmonellaa.


Vastaus ikuisuuskysymykseen:

Kuuluuko kananmunat säilyttää kylmässä vai huoneenlämmössä?

Torstai 26.9.2013 klo 11.32

Kannattaako kananmunia säilyttää huoneenlämmössä vai säilyvätkö ne paremmin jääkaapissa on kysymys, joka jakaa mielipiteitä.
Kananmunien säilytyslämpötilasta on kaksi erilaista näkemystä.
Kananmunien säilytyslämpötilasta on kaksi erilaista näkemystä. (COLOURBOX)
Jääkaappisäilytys ehkäisee ruokamyrkytyksen?
Toisten mielestä kananmunia tulee säilyttää jääkaapissa, sillä muuten niistä voi saada ruokamyrkytyksen.
Samaa mieltä ollaan myös Britannian kananmunatiedotuskeskuksessa. Ainoa viileä paikka, missä lämpötila ei juuri vaihtele, on jääkaappi. Bristolin yliopiston asiantuntijat kannattavat myös jääkaappisäilytystä. Jos kananmuna on saastunut salmonella-bakteereilla, voi huoneenlämmössä munien säilyttäminen moninkertaistaa bakteerien määrän.
- Salmonella ei lisäänny jääkaapissa, asiantuntijat sanovat.
Salmonellaa ei voi havaita mitenkään kananmunan värin, hajun tai koostumuksen perusteella. Asiantuntijat kuitenkin myöntävät, että hyvin harvat Britanniassa tuotetut kananmunat ovat saastuneet salmonellalla, sillä kanat ovat saaneet rokotuksen sitä vastaan. Tuoduissa kananmunissa sen sijaan riski voi olla.
Viime vuonna Journal of the Science of Food and Agriculture -julkaisussa esitetyn tutkimuksen mukaan kananmunan laatu menee huonoksi neljässä viikossa, kun munia säilytetään 7 astetta korkeammassa lämpötilassa.
Arvostettu yhdysvaltalainen lääketieteen tutkimuskeskus Mayo Clinic puolestaan on sitä mieltä, että munat tulisi heittää pois, jos ne ovat olleet huoneenlämmössä yli kaksi tuntia.
Maku pilaantuu kylmässä?
Kananmunien huoneenlämmössä säilytyksen puolesta puhujat ovat muun muassa sitä mieltä, että kylmässä munien säilyttäminen pilaa kananmunien maun ja tekee leipomisesta hankalaa.
- Tuoreen vapaan kanan munan tulisi säilyä hyvänä huoneenlämmössä vähintään viikon verran, pohtii Time-lehden ravintolakolumnisti ja BBC:n ruokaohjelman juontaja Tim Hayward.
- Jääkaapin munansäilytyslokero on huonoin paikka, missä munia voi säilyttää. Jatkuva tärinä tekee hallaa kuorelle ja elintarvikkeiden tuoksut voivat tunkeutua kuoren läpi munaan.
Monet muut tunnetut kokit ovat sitä mieltä, että munat toimivat paremmin ruuanlaitossa, kun niitä pitää lämpimässä.
- Ihmiset ovat ottaneet tavaksi laittaa kaiken jääkaappiin, vaikka usein ei olisi tarvetta, sanoo julkkiskokki Raymond Blanc.
Huoneenlämmössä säilytystä ei nähdä pahana myöskään siksi, että supermarketitkin säilyttävät munia tavallisesti keskellä käytävää eivätkä viileäkaapissa. Tosin useiden kauppojen lämpötila pidetään jatkuvasti alle 20 lämpöasteessa.
Näin sanoo laboratoriotutkimus
Daily Mail -lehti teetti pienimuotoisen tutkimuksen saadakseen vastauksen kananmunien säilytyksen ympärillä pyörivään ikuisuuskysymykseen.
FoodTest -laboratoriossa tehdyssä testissä erää munia säilytettiin kahden viikon ajan jääkaapissa 6 lämpöasteessa ja toista erää huoneenlämmössä. Testiin valittiin Britanniassa suurimmassa osasta kaupoista löytyviä Lion-merkkisiä kananmunia. Munat ostettiin Tesco-supermarketista.
Munista kerättiin näytteet testin alussa, puolessa välissä ja lopussa muun muassa e-kolibakteerista. Kummastakaan erästä ei löydetty missään vaiheessa bakteereja.
- Ei ole mitään eroa, säilyttääkö munia jääkaapissa vai huoneenlämmössä, arvioi FoodTestin laatupäällikkö Jay Tolley testin tulosta.

- Jotta kananmuna säästyisi lämpötilan vaihteluilta, suosittelemme, että munia säilytetään niiden omassa pahvikennossaan jääkaapissa, tiedottaja toteaa.Britannian kananmunatiedotuskeskuksen mukaan tärkeintä on, että kananmuna suojataan lämpötilan vaihteluilta ja säilytetään tasaisessa lämpötilassa. Jatkuvasti vaihteleva lämpötila lisää munan pilaantumisriskiä.
Lähde: Daily Mail

Iltasanomat ja Hopeavesi

Tässäpä suora linkki Iltasanomien uutiseen Hopeavedestä:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288603175914.html


Ostitko Hopeavesi-tuotetta? Evira ohjeistaa lopettamaan nauttimisen

Julkaistu: 26.9.2013 12:37, päivitetty: 26.9.2013 12:42

Ravintolisä sisältää kolloidinen hopea -nimistä kivennäisainetta.
Luontaistuotekaupoissa myynnissä ollut Hopeavesi-niminen ravintolisä sisältää kiellettyä ainesosaa, kertoo elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 

Kyseessä on siilinjärveläisen Oy Carno Impex Ltd:n tuote, jonka pakkauskoko on 100 ml.

Ravintolisä sisältää kolloidinen hopea -nimistä kivennäisainetta, joka ei lukeudu ravintolisissä hyväksyttyjen ainesosien luetteloon. 

Kivennäisaineen turvallisuutta elintarvikekäytössä ei voida Eviran mukaan taata.

Hopeavesi-tuotetta on myyty vähäisiä määriä joitakin vuosia. Tuotetta on voinut ostaa luontaistuotekaupoista ja vähittäiskaupoista eri puolilta Suomea. Evira ohjeistaa tuotteen ostaneita lopettamaan sen käytön elintarvikkeena.

Eviran mukaan tuote voidaan palauttaa myyntiin korjatuin pakkausmerkinnöin, jos sitä ei enää markkinoida elintarvikkeena, vaan ulkoisesti käytettäväksi.
 

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Iltasanomat ja grillimakkara


Iltasanomat uutisoi ennen Eviraa seuraavan linkin takaa:

http://www.ruokala.net/uutiset/s-ryhma-vetaa-grillimakkaroita-pois-myynnista-voi-olla-vaarallinen-allergisille/1288603065621

Samaisesta aiheesta on myös Iltalehdessä juttu tämän linkin takana:

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2013092517534189_ru.shtml




S-ryhmä vetää grillimakkaroita pois myynnistä – "Voi olla vaarallinen allergisille"

Julkaistu: 25.9.2013 23:34
TAKAISINVETO
X-tra-brändin alla myytävät Grillimakkarat sisältävät aineosia, joita ei makkarassa pitäisi olla. Takaisinvedettäviä tuotteita on myyty muun muassa S-marketeissa ja Prismoissa.
SOK vetää takaisin myynnistä X-tra Grillimakkarat -pakkauksia. Yhteen tuote-erään oli eksynyt maitoa sisältäviä juustomakkaroita.

Virheellinen tuote voi olla vaarallinen niille, jotka ovat allergisia maidolle. X-tra Grillimakkarat eivät normaalisti sisällä maitoa. Muille tuote on turvallinen, S-ryhmä kertoo tiedotteessaan.

Tuotteita on myyty Prisma-, S-market-, Sokos-, ABC-, Sale- ja Alepa -myymälöissä. Takaisinveto koskee tuotetta, jossa on päiväys 6.10.2013.

Tuotteen ean-koodi on 6415712902957 ja tuotteen pakkauskoko 400 grammaa.

Virheellisen tuotteen voi palauttaa ostopaikkaan tai Inex Partners Oy:lle, SOK sanoo.

torstai 19. syyskuuta 2013

Iltalehden uutinen superpöpöstä

Tässä suora linkki Iltalehden uutiseen:



Jos haluat katsoa aiheeseen kuuluvan videopätkän, klikkaa itsesi linkistä IL:n sivulle ja voit katsoa sen sieltä.


Superpöpöistä ihmiskunnan uhka?

Torstai 19.9.2013 klo 12.54


Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta vastaava CDC varoittaa ihmisiä superpöpöistä.

Centers for Disease Control and Prevention, eli lyhennettynä CDC, pelkää ihmisten liiallisen lääkkeiden käytön johtavan superpöpöjen syntymiseen. Nyt jo on havaittu niin sanottuja superpöpöjä, joille tämän hetkiset lääkkeet eivät mahda mitään.
-Ihmisten pitäisi vähentää turhien ja liiallisten antibioottikuurien käyttöä, CDC:stä sanotaan.
Liiallinen lääkkeidenkäyttö kehittää virusten ja bakteerien vastustuskykyä lääkkeitä kohtaan.
Lähde: CNN

tiistai 17. syyskuuta 2013

Yle ja influenssarokotus

Tässä linkki ylen uutiseen flunssarokotteesta:

http://yle.fi/uutiset/influenssakausi_kohta_taas_taalla_-_tarkista_oletko_oikeutettu_ilmaiseen_rokotukseen/6824012


Influenssakausi kohta taas täällä - tarkista oletko oikeutettu ilmaiseen rokotukseen

Kausi-influenssan rokotukset aloitetaan marraskuussa. Tänä vuonna korostetaan sitä, että tavanomaisten riskiryhmien lisäksi myös influenssalle alttiiden ihmisten läheiset saavat rokotuksen maksutta.

Grafiikka
Kuva: Yle uutisgrafiikka / Leena Luotio
Influenssakausi on muutaman kuukauden kuluttua jälleen edessä. Terveysviranomaiset alkavat pikku hiljaa rohkaista kansalaisia miettimään rokotuksen ottamista.
Tänä vuonna erityistä huomiota halutaan kiinnittää siihen, että perinteisiin riskiryhmiin kuuluvien lisäksi myös heidän lähipiirissään olevat ihmiset ovat oikeutettuja maksuttomaan rokotukseen. Näin halutaan suojata vakavalle influenssalle alttiimpia henkilöitä saamasta tautia läheisiltään.
Asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että maksuttomat rokotteet tarjottiin omaisille jo viime influenssakaudella, mutta kaikkialla tätä ei ehditty kunnolla huomioida.

Rokotukset marras-joulukuussa

Rokotukset alkavat käytännössä marraskuussa, jolloin Suomeen on saatu riittävästi rokote-eriä. Rokotukset ajoittuvat pääosin marras-joulukuulle. Käytännössä rokotus olisi järkevää ottaa jo mahdollisimman varhain.
- Lokakuussa kannattaa jo alkaa katsoa oman kunnan ja terveyskeskuksen tiedotteita. Niissä kerrotaan, milloin käytännössä missäkin kunnassa rokotukset aloitetaan, sanoo Elonsalo.
Helposti unohtuu, miten hankala sairaus influenssa voi olla, jos huono tuuri käy.
Itse influenssakauden alkamista on toistaiseksi vielä vaikea ennustaa. Useimmiten se on edessä joulun jälkeen, harvemmin jo ennen joulua, ja kausi jatkuu pitkälle kevääseen asti. Usein ensin tekee tuloaan A-influenssa ja sitä seuraa myöhemmin B-virus.
Rokotuksia jatketaan epidemian alkuun asti. Sen voi ottaa myös influenssa-aallon aikana, mutta tällöin kannattaa huomioida, että suojatehon kehittyminen vie 1-2 viikkoa. Lisäksi ensimmäistä kertaa rokotettavat pienimmät lapset tarvitsevat mielellään jo ennen epidemiakautta kaksi rokoteannosta, joiden välillä on vähintään yksi kuukausi.

Kuka saa rokotteen?

Ilmaisen rokotteen kausi-influenssan varalta saavat sellaiset ihmiset, joiden terveydelle influenssasta on erityistä uhkaa. Heitä ovat muun muassa raskaana olevat naiset, ikäihmiset ja pienet lapset sekä muut sairauden vuoksi riskiryhmään kuuluvat. Tällaisia sairauksia ovat muun muassa krooniset sydän- tai keuhkosairaudet, diabetes, munuaisten vajaatoiminta sekä monet muut taudit - tarkempi lista löytyy THL:n sivuilta.
Riskiryhmään kuuluvien olisi tärkeää käydä hakemassa rokote. Vakavalle influenssalle alttiita henkilöitä pyritään lisäksi suojaamaan aiempaa paremmin sillä, että ilmaisrokote kuuluu myös heidän lähipiirilleen: esimerkiksi aivan pienimpien lasten perheenjäsenille, ikääntyneiden ja perussairaiden sekä raskaana olevien läheisille.
Näiden lisäksi influenssarokote on tarkoitettu mm. sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille. Kaikki muut voivat halutessaan ostaa rokotteen apteekista reseptiä vastaan.

Sisältö päivittyy ajan tasalle

Kausi-influenssarokotteen valmistuksessa käytettävistä viruskannoista kaksi kolmesta vaihtuu täksi vuodeksi. Toinen A-viruskanta ja B-viruskanta on muuttunut. Näin rokote on entistä paremmin ajan tasalla. Rokote antaa edelleen suojaa sikainfluenssavirusta vastaan.
Lokakuussa kannattaa jo alkaa katsoa oman kunnan ja terveyskeskuksen tiedotteita. Niissä kerrotaan, milloin käytännössä missäkin kunnassa rokotukset aloitetaan.
Samalla tavoin kuin viime vuonna, rokotteesta on yhä myös kaksi eri valmistetta, jotka annetaan eri ikäryhmille: toinen 65 vuotta täyttäneille ja toinen tätä nuoremmille.
THL:stä tähdennetään, että ottamalla rokotteen ei voi saada itse influenssaa, sillä rokotteet eivät sisällä eläviä viruksia.
THL julkaisee syyskuun puolivälissä uuden kausi-influenssarokotussuosituksensa. Se pitää sisällään muun muassa tarkempia tietoja terveydenhuollon ammattilaisille. THL:n sivuilla on edelleen osin viime kaudelta päivittämättömiä tietoja. Suosituksen julkaisun yhteydessä sivut päivitetään.

Vuosi sitten otettu ei suojaa enää kunnolla

Vaikka olisi viime vuonna saanut ilmaisen kausi-influenssarokotuksen, uusi kannattaa jälleen ottaa, THL:stä kerrotaan. Edellisvuotinen rokote ei suojaa kunnolla tartunnalta, sillä influenssavirusten kannat muuntuvat ja vaihtuvat vuosittain, ja siksi myös rokotetta täytyy päivittää.
Paitsi että virukset muuntuvat, toinen syy ottaa uusi rokote on se, että elimistössä olevien vasta-aineiden taso laskee ajan kuluessa. Niinpä vaikka kannat pysyisivätkin ennallaan, viimevuotinen rokote ei anna enää riittävää suojaa. Uudella rokotteella vahvistetaankin edellisen rokotuksen myötä saatua vastustuskykyä.

Rokotteiden välttämisen taustalla väärinkäsityksiä

Kausi-influenssan rokote on tuttu ja turvallinen rokote, joka kannattaa ottaa ja ottaa ajoissa, asiantuntijat sanovat. Influenssalla on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus, sillä 10-15 prosenttia väestöstä sairastaa sen ainakin jollain tasolla - eri ihmisillä taudinkuva vaan voi olla hyvin erilainen.
Viime vuonna sikainfluenssarokotteeseen liittynyt narkolepsiakohu vaikutti siihen, että moni harkitsi influenssarokotuksen ottamista entistä tarkempaan ja sitä myös otettiin vähemmän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ei pystytä ennakoimaan, miten tänä syksynä käy ja alkaako narkolepsiakohun vaikutus mahdollisesti mennä jo ohitse. Se riippuu osittain myös siitä, miten aihe on mediassa esillä, uskoo THL:n Elonsalo.
- Me toivomme, että aiheeton pelko olisi mennyt ohitse. Kaikki on yritetty tehdä sen puolesta, että luottamus kausi-influenssarokotteisiin säilyy, hän sanoo.
Elonsalo kertoo, että rokotteen ottamatta jättämisen taustalla on erilaisia väärinkäsityksiä. Ne liittyvät esimerkiksi siihen, että perusterveet ikääntyneet ihmiset eivät välttämättä koe olevansa riskiryhmää. Monella myös taudin tunnistamisessa saattaa myös olla puutteita - influenssa menee sekaisin tavallisen flunssan eli nuhakuumeen kanssa - sen vakavuutta ja jälkitautiriskejä ei ymmärretä.
- Helposti unohtuu, miten hankala sairaus influenssa voi olla, jos huono tuuri käy, Elonsalo summaa.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Aiemmin me ehkä käytimme hevosenlihaa ihan oikeastaan pelkästään kampanjatuotteena

Tässä linkki Iltalehden alkuperäiseen uutiseen hevosen lihan käytön lisääntymisestä

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2013090217438827_ru.shtml

Kohu lisäsi hevosenlihan kysyntää

Maanantai 2.9.2013 klo 03.03

Kiinnostus hevosenlihaa kohtaan näyttää kasvaneen viime kevään lihakohun jälkeen.
Stockmannin ostaja Kirsi-Marja Juvonen arvioi, että ainakin heillä hevosenlihan kysyntä on kasvanut. Hän uskoo, että kevään keskustelu saattoi lisätä tietoisuutta hevosenlihan hyvistä ominaisuuksista, kuten sen terveellisyydestä.
- Aiemmin me ehkä käytimme hevosenlihaa ihan oikeastaan pelkästään kampanjatuotteena. Nyt voidaan sanoa, että kyllä meillä on ainakin isoimmissa myymälöissä jatkuvassa valikoimassa hevosenlihaa.
Kiinnostus hevosenlihaa kohtaan on näkynyt myös tukkukaupassa. Lihatukku Veijo Votkinista kerrotaan, että kuluttajille myydään aiempaa enemmän hevosen lihapihvejä ja kylmäsavutuotteita.

Hippoksen mukaan viime vuonna hevosia teurastettiin noin 1 800, kun yhteensä kanta pieneni noin 4 000 eläimellä. Hevoset eivät päädy teuraaksi muun muassa pitkien kuljetusmatkojen ja tiukkojen lääkintämääräysten vuoksi sekä tunnesyistä.Kotimaiselle hevosenlihalle olisikin paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Alle puolet lopetettavista suomalaishevosista päätyy teurastamoiden kautta ruuaksi.

STT

MOT: Ympäri Eurooppaa kulkee valtava possurekkaralli

Suomalainen porsaanlihateollisuus karkaa ulkomaille. Nyt Atrian metvurstin valmistus on menossa Tanskaan.

Suurin osa Suomessa syötävästä sianlihasta on edelleen suomalaista, mutta tilanne saattaa murtua lähivuosina. Euroopassa on meneillään massiivinen kuljetusralli, jossa miljoonia eläviä porsaita rahdataan vuosittain jättirekoissa ympäri Eurooppaa. Isänmaatonta porsasta kuljetetaan maasta toiseen korkeimman hinnan perässä.
Suomalaisten sikatilojen määrä on jo pudonnut rajusti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tilojen koko on suurentunut, mutta silti ne ovat pieniä keskieurooppalaisiin verrattuna. Euroopassa tehotuotanto laskee sianlihan hintaa ja suomalaisen tilallisen on yhä vaikeampaa pärjätä hintakilpailussa.
Elävät porsaat ovat tärkeä vientituote Tanskassa. Maasta viedään vuosittain Saksaan ja Puolaan lihotettavaksi ja teurastettavaksi lähes 10 miljoonaa porsasta, lähes kolmannes maan porsastuotannosta. Hollannin vientimäärä on 6,5 miljoonaa porsasta.
Elävien porsaiden massiivinen tuonti on perinteisessä sianlihantuottajamaassa, Puolassa, aiheuttanut pulmia. Tilojen määrä on romahtamassa ja tuntipossujen alussa halvat hinnat ovat kohonneet. Näin niiden kasvattaminen ei ole enää yhtä kannattavaa.
Suomalaiset elintarvikejätit Atria ja HKScan sanovat tarvitsevansa kotimaista sianlihatuotantoa, mutta ovat siirtäneet esimerkiksi pekonin tuotantonsa Puolaan ja Ruotsiin. Atria on siirtämässä metvurstin valmistuksena Tanskaan.
- Suomeen tuodaan ruokaa noin 4,5 miljardilla eurolla ja me viemme noin reippaalla 1,5 miljardilla eurolla. Jos halutaan tätä tuonnin ja viennin kuilua kaventaa, niin täytyy toivoa, että sitä kotimaista tuotantoa suositaan, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo.
Lisää aiheesta maanantaina 9.9 kello 20 TV1:ssä.
  • Yle Uutiset