keskiviikko 30. lokakuuta 2013

IS:n uutinen lihan jauhamisesta

Iltasanomien uutisen suora linkki:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288615404026.html

K-kauppiaalta kiellettiin jauhelihan jauhaminen Vantaalla - lihamyllyssä koirille menevää ruokaa

Julkaistu: 30.10.2013 14:55
K-KAUPPA Vantaalaiskauppias ei saa enää jauhaa jauhelihaa kaupassaan viranomaisten päätöksellä. Kauppias on valittanut päätöksestä.
Vantaan kaupungin viranomaiset ovat antaneet lokakuussa päätöksen, jonka mukaan vantaalainen K-kauppias ei saa kaupassaan muun muassa jauhaa jauhelihaa. 

Syynä päätökseen olivat viranomaisten löytämät puutteet sekä kauppiaan, että henkilökunnan toiminnassa. Kaupassa oli muun muassa säilytetty päiväyksensä ylittäneitä elintarvikkeita palvelutiskin, eli niin sanotun lihatiskin kylmävetolaatikoissa sekä itsepalvelumyynnissä. 

Samoissa laatikoissa oli säilytetty myös myyntiin meneviä lihoja ja elintarvikkeita. 

Kauppias oli myös jauhanut lihoista poistettuja kalvoja ja jänteitä koirien jauhelihaksi. 

Eläimille menevien lihojen käsittely samassa tilassa ja samoilla lihamyllyillä ihmisille menevien lihojen kanssa ei ole nykylainsäädännön mukaan mahdollista. 

Viranomaiset olivat pyytäneet kauppiasta toimittamaan toiminnastaan omavalvontasuunnitelman. Kun kauppias toimitti suunnitelman määräaikaan mennessä, huomattiin, että se oli puutteellinen. Täten viranomaisten antama kielto pysyi voimassa. 

Kauppias on valittanut päätöksestä Helsingin kaupungille. Valitus käsitellään keskiviikkoiltana.

torstai 24. lokakuuta 2013

Ylen uutinen laadusta

Tauon jälkeen:

Tässä linkki ylen uutiseen:

http://yle.fi/uutiset/ruokapaikkojen_laatu_parani_hieman/6896788


Kotimaa  | 

Ruokapaikkojen laatu parani hieman

Lapin ruokapaikat ovat parantaneet laatuaan hieman viime keväästä. Terveystarkastajilla on ollut entistä vähemmän huomautettavaa ravintoloissa, kahviloissa, laitoskeittiöissä ja ruokakaupoissa. Korjattavaa on löytynyt vain joka kahdeksannessa ruokapaikassa heinäkuun alun jälkeen.

Lihaa kaupan lihatiskillä.
Kuva: Yle
Kuntien terveystarkastajat ovat ryhtyneet antamaan julkista tietoa ravintoloiden, kahviloiden, laitoskeittiöiden ja elintarvikemyymälöiden elintarviketurvallisuudesta. Nettisivulla oivahymy.fi on nähtävillä eri yritysten tarkastustulokset.
Niiden mukaan Lapissa tilanne on parantunut hivenen viime keväästä: 88 prosenttia yrityksistä ja laitoskeittiöistä sai joko oivallisen tai hyvän arvosanan, 14 prosentilla oli jotain korjattavaa tiloissaan tai toimissaan, ja yksi kahvila sai huonon arvosanan.
Alla näkyvissä luvuissa on mukana vain kunkin ruokapaikan viimeisin tulos. Osa on ollut välillä huonommassa luokassa mutta sitten korjannut asian ja saanut uudessa tarkastuksessa tuloksekseen "hyvä" tai "oivallinen".

Lappi hieman parempi kuin koko maa

Koko maahan verrattuna Lapin tilanne on suhteellisen hyvä, sillä Lapin tulokset ovat hieman valtakunnan keskiarvoja parempia. Lapissa tosin mukana on suhteellisen vähän tutkittavia ruokapaikkoja, joten vertailuun kannattaa suhtautua pienellä varauksella virhemarginaalin vuoksi.
Lapin sisäisessä vertailussa huonoimmalle sijalle jäi Enontekiön ja Muonion alue, jossa korjattavaa on löytynyt peräti kuudessa yrityksessä ja kahdessa laitoskeittiössä heinäkuun alun jälkeen. Yksi yritys pääsi lisäksi luokkaan "huono".

Taulukossa on mukana tarkastustulokset 1.7.2013 jälkeen, ja vain viimeisin tulos on huomioitu.
 
Oivallinen tai hyvä
Korjattavaa
Huono
Lappi yhteensä
100
13
1
Enontekiö
9
5
1
Inari
12
1
0
Kemi
8
0
0
Kemijärvi
11
0
0
Keminmaa
6
0
0
Kolari
5
0
0
Muonio
5
3
0
Pelkosenniemi
4
2
0
Posio
10
0
0
Ranua
2
0
0
Rovaniemi
6
0
0
Salla
4
0
0
Sodankylä
4
2
0
Tornio
10
0
0
Utsjoki
4
0
0

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ylen uutinen veden väristä

Suora linkki ylen uutiseen veden väristä:

http://yle.fi/uutiset/veden_vari_ei_kerro_koko_totuutta_-_ruskeakin_voi_kelvata_juotavaksi/6861211



Veden väri ei kerro koko totuutta - ruskeakin voi kelvata juotavaksi

Joskus kirkas kaivovesi vaihtaa saavissa seistessään väriä. Kemisti kertoo, mistä tunnistaa laadukkaan kaivoveden, ja miksi kirkaskin vesi voi tehdä tepposet vaaleille kutreille.

Kaivovesi
Rauta ei sinänsä ole vaarallista elimistölle, mutta se aiheuttaa epämiellyttävää hajua ja makua.Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
Nyrkkisääntönä voisi todeta, että hyvä vesi ei haise eikä maistu miltään. Vedellä on toki tietty ominaishaju, mutta se erottaa lähinnä, jos vesi haisee joltain muulta.
Kemistin listaamat laadukkaan veden tuntomerkit sopisivat myös laatukumppaniin:
- Vesi on hyvännäköistä, tuoksuu hyvältä ja tuntuu käteen hyvältä, kuvailee Ramboll Analyticsin kemisti Jorma Nordlund.
Poikkeuksiakin on, sillä veden väri ei kerro koko totuutta sen laadusta. Joskus kirkas kaivovesi voi muuttua seistessään ruskeaksi.
Usein syynä on runsas raudan määrä. Jos vedessä on liuenneena rautaa, se reagoi ämpärissä seistessään ilman kanssa ja saostuu. Veden käyttökelpoisuus on suhteellista.
- Rauta ei sinänsä ole vaarallista elimistölle, mutta se aiheuttaa epämiellyttävää hajua ja makua. Jos sitä on riittävästi, se tahrii astioita ja vaatteita, muistuttaa Nordlund.

Kupari värjää hiukset, vaan ei vettä

Kaupungissa verkostoveden laatu on yleensä hyvää, mutta painevaihtelut ja putkiremontit voivat aiheuttaa veden hetkellistä rusehtumista.  
Rauta ei sinänsä ole vaarallista elimistölle, mutta se aiheuttaa epämiellyttävää hajua ja makua.
- Jorma Nordlund
- Rauta saostuu pikkuhiljaa putkiin. Sitten kun putkia avataan ja liitetään yhteen, sakat lähtevät liikkeelle, kemisti kuvailee.
Myös hiukset voivat värjäytyä rusehtaviksi, jos ne pesee usein runsaasti rautaa sisältävällä vedellä. Kirkaskin vesi voi tehdä tepposet vaaleakutrisille.
- Kupari ei näy vedessä, mutta saa pitkällä juoksulla hiukset vihertämään, Nordlund kertoo.