keskiviikko 30. lokakuuta 2013

IS:n uutinen lihan jauhamisesta

Iltasanomien uutisen suora linkki:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288615404026.html

K-kauppiaalta kiellettiin jauhelihan jauhaminen Vantaalla - lihamyllyssä koirille menevää ruokaa

Julkaistu: 30.10.2013 14:55
K-KAUPPA Vantaalaiskauppias ei saa enää jauhaa jauhelihaa kaupassaan viranomaisten päätöksellä. Kauppias on valittanut päätöksestä.
Vantaan kaupungin viranomaiset ovat antaneet lokakuussa päätöksen, jonka mukaan vantaalainen K-kauppias ei saa kaupassaan muun muassa jauhaa jauhelihaa. 

Syynä päätökseen olivat viranomaisten löytämät puutteet sekä kauppiaan, että henkilökunnan toiminnassa. Kaupassa oli muun muassa säilytetty päiväyksensä ylittäneitä elintarvikkeita palvelutiskin, eli niin sanotun lihatiskin kylmävetolaatikoissa sekä itsepalvelumyynnissä. 

Samoissa laatikoissa oli säilytetty myös myyntiin meneviä lihoja ja elintarvikkeita. 

Kauppias oli myös jauhanut lihoista poistettuja kalvoja ja jänteitä koirien jauhelihaksi. 

Eläimille menevien lihojen käsittely samassa tilassa ja samoilla lihamyllyillä ihmisille menevien lihojen kanssa ei ole nykylainsäädännön mukaan mahdollista. 

Viranomaiset olivat pyytäneet kauppiasta toimittamaan toiminnastaan omavalvontasuunnitelman. Kun kauppias toimitti suunnitelman määräaikaan mennessä, huomattiin, että se oli puutteellinen. Täten viranomaisten antama kielto pysyi voimassa. 

Kauppias on valittanut päätöksestä Helsingin kaupungille. Valitus käsitellään keskiviikkoiltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti